The End of Erasmus

Niin kauheaa kun vaihdon päättyminen olikin, niin yhtä ihanaa oli toisaalta myös Suomeen palaaminen. Viimeinen viikko Cardiffissa sujui hujahtamalla. Viimeinen tenttipäivä sattui synttäripäivälle viikko ennen lähtöä ja oli mahtavaa päättää kevätlukukausi kävelemällä aamuyhdeltätoista tenttisalista ulos helteiseen Cardiffiin ja kaatua trampalle ottamaan aurinkoa kaiken uurastuksen ollessa ohi. Viimeinen viikko Cardiffissa oli juhlien, hyvästelyiden ja käytännönjärjestelyiden täyteinen. Ehdittiin kuitenkin tehdä myös kaikkea kivaa, kuten käydä katsomassa olympiasoihdun sytyttämistä, nauttimassa brittiläisestä huumorista stand upin muodossa (joka kyllä uppos meihin aika hyvin, siis se kaikki mikä ymmärrettiin), grillailla, käydä ulkona syömässä, kiertää Cardiffin kaupat vielä moneen kertaan (Topshoppia ei oo Suomessa!!) ja pukeutua miehiksi transmania bileiden merkeissä :P

Emily, Jamie & Meri

Olympi torch parade

The Torch!

Yumm!

Summer holiday, finally!!

Transmania

hangin´ with the guys

Lauantaina järjestin sitten synttärit ja läksiäisjuhlat meidän kämppiksille ja kaikille muille Cardiffin kavereille. Mentiin koko päiväks pelaamaan Paint Ballia meidän kämpän kanssa. Se oli 8 tunnin päivä sellasella ihan älyttömän isolla tilalla vähän kaupungin ulkopuolella. Pelaajia oli useita satoja ja pelattiin yhteensä 13 peliä. Oli ihan superhauska päivä, vaikka en olisi ikinä etukäteen uskonutkaan kuinka brutaalia paint ballin pelaaminen voi olla. Meillä ei ollut suoja kun keskikropan edessä ja muun kropan peittävä haalari ei tosiaan suojannut kyllä miltään muulta kun maalitahroilta. Jokainen osuma sattui ihan älyttömästi ja kypärät huurussa juostiin piilosta toiseen. Tytöt varsinkin oli ihan kauhuissaan kun kilpailuhenkiset pojat juoksenteli ja ampu ympäriinsä ilman itsesuojeluvaistoa ja  jossain vaiheessa sain mäkin kyyristellä nurkissa ja pelätä henkeni edestä. Pari kämppiksistä lopetti pelaamisen kesken päivän kyyneleet silmissä ja kroppa mustelmilla, muut jatkoivat vielä kivusta ja lievästä verenvuodosta huolimatta. Viimeiseen peliin kymmenestä osallistuikin sitten enää neljä. Mutta hauskaa oli, eikä ainakaan puuttunut jännitystä päivästä! Seuraavana päivänä kaikilla oli kyllä lihakset kipeenä ja kroppa mustana. Tuskin kukaan ainakaan hetkeen menee uudestaan pelailemaan, haha :D

The House

Birthday girl and the target

Green team (us) winning!!

Illalla sitten vietettiin synttäri/läksiäisjuhlia meidän kämpässä ja teemana oli Olympialaiset/urheilu. Mä pukeuduin pitkän pähkäilyn jälkeen Björn Borgiksi, kun meillä kuitenkin on aika paljon samaa näköä.. ja aika näköinen musta tulikin ;D Muut oli sitten mitä ikinä mieleen tuleekaan aina olympiasoihduista ja uimareista faneihin. Olin onnistuneet juhlat ja oli ihanaa nähdä kaikkia porukalla viimeistä kertaa ennen lähtöä!!

Björn & Cake

Superheros (?)

House pic - everyone that´s left

Viimeiset päivät sitten menikin pakatessa, siivotessa ja vielä ystäviä viimeisiä kertoja tavatessa. Lähtöaamuna sitten yhtäkkiä tulikin älytön kiire, vaikka kaiken piti mukamas olla tarkkaan suunniteltu, siivoukset tehty ja laukut pakattu. Merin ja taksin ilmestyessä pihaan sovittuun aikaan olin ihan shokissa kaikki aamupuuhat vielä kesken. Kiireessä halasin kämppikset nopeasti läpi, sanoin heipat, suljin kassit ja kaikessa kiireessä erehdyin luulemaan yhden kämppiksistä isää taksikuskiksi vielä ennen kuin vihdoin sain sullottua itseni ja laukut taksin penkeille. Ihmettelin kyllä et kaikki kamat tuli kuitenkin mukaan siinä kiireessä. Taksissa sitten tuijotettiinkin toisiamme Merin kanssa ja siinä se itku sitten tulikin. Katsottiin kun tutut paikat vilahtelivat ohi taksin ikkunoista; yliopisto, puistot, lempiravintolat, tutut pubit.. Kaikki tuntui niin lopulliselta ja oli vaikea ymmärtää, että nyt tämä kauan odotettu vaihto-opiskelu oli ohi. Ainahan Cardiffiin voi tulla takaisin, mutta ei se tule enää koskaan olemaan koti samalla tavalla kuin se tämän kevään ajan oli. Olo oli niin haikea ja surullinen, mutta samalla oli myös kiitollinen siitä, miten ihanan puolivuotisen täällä oli saanut viettää.

Vaihto-opiskelu oli kyllä niin huoletonta ja ihanaa aikaa, uuteen maahan ja kulttuuriin sukeltaminen, vieraan kielen puhuminen ja uusien ympäri maailmaa tulevien ihmisten tapaaminen ei voi olla jättämättä jälkeä. Monet asiat joita kevään aikana ehti oppia, itsestä ja muista, tulee varmaan tajuamaan vielä paremmin vasta myöhemmin kun niitä saa katsoa etäämmältä. Muutamia asioita oppi arvostamaan Suomessa myös entistä enemmän: mikään ei kuitenkaan voita Suomen toimivia suihkuja (ja sitä faktaa että kuuma ja kylmä vesi voivat tulla myös samasta hanasta!!!), sisätilojen lämmitystä, rakkaimpia ystäviä, ihmisten rehellisyyttä ja terveellistä ruokaa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin mainittava myös muutama asian, joita brittiläisestä kulttuurista tulen ehdottomasti kaipaamaan; sosiaalinen opiskelijaelämä, isoissa kimppakämpissä asuminen, hymyilevät tuntemattomat ihmiset, jatkuva vitsainheittäminen, teen juominen, pubikulttuuri.. Ja loppujen lopuksi eniten ehkä ikävä tulee kuitenkin sitä, kuinka aivan kaiken sai aina anteeksi toteamalla ”Kyllä meillä Suomessa vaan tällä tavalla tehdään” (Tai ”This is what we do in Sweden”, kuten Merin isä neuvoi sanomaan aina nolojen tilanteiden jälkeen!). Näihin mietteisiin nyt päättyy tämä blogi, ja tiedän että tästä eteenpäin tulen aina muistelemaan vaihtokevättä kevättä haikeana, mutta onnellisena. Kevään aikana hankituista kokemuksista, ystävistä ja muistoista ei voi olla kuin kiitollinen!